Sulfaattikeitto ja keittomenetelmät

Sulfaattikeitto

Historiaa

Luennon alussa oli historiaa, jota en lähde paljoa pohtimaan tai kirjoittamaan. Kehitys kohti sulfaattiprosessia alkoi 1800-luvulla ja kehittyi siitä eteenpäin kunnes vuonna 1987 tuli alkaliprofiloitu MCC-keitto.

Sulfaattisellun käyttökohteet

Sulfaattisellua käytetään pääasiassa paperi- ja kartonkilaatujen valmistukseen sekä muissa laaduissa sen lujuuden ansiosta ja ajettavuuden parantamiseksi. Erilaisia paperi- ja kartonkilaatuja käytiin jo aikaisemmin läpi tuntitehtävän yhteydessä.

Termit ja niiden määritykset

1)      Kokonaisalkali = kaikki Na-yhdisteet

2)      Tehollinen alkali = NaOH + ½Na₂S

3)      Aktiivinen (vaikuttava) alkali = NaOH + Na₂S

4)      Titrautuva kokonaisalkali = NaOH + ½Na₂CO₃

5)      SulfiditeettI = Natriumsulfidin määrä vaikuttavassa alkalissa % =Na₂S / NaOH + Na₂S *100

6)      Kaustisoimisaste % = NaOH / NaOH + Na₂CO₃ *100

7)      Pelkistysaste (reduktio) = Kuinka suuri osa Na₂SO₄ on pelkistynyt Na₂S

8)      Alkalisuhde = alkalimäärä/puun kuivapaino %

9)      Puu-nestesuhde = puun kuivapaino / nestevolyymi

Keiton periaate

Keiton tarkoituksena on poistaa kuituja sitovaa ligniiniä kemikaalien ja lämmön avulla. Keittokemikaaleina käytetään kemikaaleja, jotka liuottavat mahdollisimman paljon ligniiniä ja mahdollisimman vähän selluloosaa. Keiton hallittavuudella ja tasaisuudella vaikutetaan myös seuraaviin prosessivaiheisiin. Kuitujen erottaminen kemiallisesti tapahtuu NaOH ja Na₂S avulla, kemikaalien avulla keitetään puuhaketta (=keitto) ja nämä yhdessä saavat puun kuidut erottumaan toisistaan. Dioissa 12 ja 13 näkyy millaiselta hake näyttää ennen kuituuntumista ja sen jälkeen. Saannolla tarkoitetaan kuinka monta prosenttia kuivasta puusta saadaan sellua, esimerkkinä on dia15, jossa on 1000kg puuta josta saadaan sellua 520kg, saannoksi tulee näin 52%.

Diassa 16 on 2 kuvaajaa, joissa näkyy ligniinin liuottaminen ja kuituuntumispiste. Kuidutus on puun kuitujen irrotus toisistaan ja ligniini on kuitujen sidosaine. Kuvaajista näkyy kuinka ligniininpoisto ja saanto ovat suhteessa toisiinsa, mitä enemmän ligniiniä poistetaan sitä pienempi on saanto. Kuituuntumispiste on noin 50% saannossa ja 80% ligniininpoistossa (milloin kuidut irtaantuvat).

Kappaluvulla kuvataan kuiduissa jäljellä oleva ligniinin määrä. Ligniinipitoisuus on noin 0,15 – 0,2 x kappaluku (riippuu puulaadusta, massasta?). Kappaluvun mittaus määritellään Knowpulpissa yksinkertaisesti: määritetään mittaamalla tietyn massamäärän kaliumpermanganaatin kulutus happamassa ympäristössä. Luentokalvoissa taas: ml-määrän 0,1n kaliumpermanganaatti, jonka 1g abs. kuivaa massaa kuluttaa 10min aikana rikkihappoisessa permanganaattiliuoksessa. Kumpikaan määritelmä ei varsinaisesti kunnolla avaa määritystä, mutta kappaluvun määritelmä on sentään selvä. Tavoitteena on saada mahdollisimman alhainen keittokappa, sillä valkaisukemikaalit ovat kalliita, kuitenkin liian alhainen alentaa saantoa ja lujuutta. Keittoaikaa- ja lämpötilaa ohjataan H-tekijällä. H-tekijä = ligniinin liukenemisen suhteellinen nopeus, riippuu keittoajasta ja lämpötilasta sekä lämpötilariippuvuus on hyvin voimakasta (1 tunti 100 °C = H-tekijä 1). Lehtipuulla kappaluku on tavallisesti 14-20 (saanto 50-53%) ja havupuulla 25-30 (saanto 46-49%).

Sulfaattikeiton kemia

Dia19 on 2 kuvaajaa, jossa kuvataan H-tekijää lämpötilan ja keittoajan sekä suhteellisen reaktionopeuden ja keittoajan avulla. Ensimmäinen kuvaaja ilmeisesti ilmaisee mikä lämpötila keitossa on tiettynä hetkenä. Toisessa kuvaajassa taas näkyy reaktionopeus tiettynä hetkenä keitossa kun lämpötila on 170°C. Nämä kuvaajat ovat myös M-401 kirjassa, jossa on toinenkin reaktionopeus-keittoaika –kuvaaja, jossa näkyy kuinka keittoaika pitenee 2,1h kun lämpötilaa lasketaan 170°C:sta 160°C:seen. Molemmissa kuvissa H-tekijä vastaa pinta-alaa, joka saadaan käyrän ja x-akselin rajaamasta pinta-alasta.

Sulfaattikeitossa on 5 kokonaisreaktion kannalta tärkeää osavaihetta:

1)      Kemikaalien siirtyminen hakkeeseen: penetraatio ja diffuusio

2)      Aktiivisten kemikaalien adsorptio keittohakkeen pintoihin

3)      Keittoliuoksen ja puun komponenttien väliset kemialliset reaktiot

4)      Muodostuneiden reaktiotuotteiden poistuminen: desorptio

5)      Adsorboituneiden reaktiotuotteiden siirtyminen hakkeen ulkopintaan diffuusion avulla

Tarkoitus oli tarkastella myös diaa21, jossa näkyy eri kemikaalien pH N:n mukaan ja pH arvot keiton alussa ja lopussa. Kuvaajan mukaan pH on alussa 14 ja lopuksi 10-12. En kuitenkaan onnistunut tätä kuvaajaa löytämään kirjoista, joista muut kuvaajat löytyivät joten koko kuvaaja jäi hieman epäselväksi. Kuvaajaa kuitenkin selitettiin tunnilla, mutta ei se silti kuitenkaan sen kummemmin avautunut.

Ligniinin irrotus alkaa seinämästä ja myöhemmin myös välilamellista. Myös hiilihydraattia liukenee joka taas vaikuttaa keiton saantoon (pienentää). Dia23 on ligniinin liukeneminen männyn ja koivun sulfaattikeitossa H-tekijän funktiona. Ligniinin liukeneminen jaetaan 3 eri vaiheeseen: uutos-, bulkki- ja jäännösdelignifiointivaihe. Havupuilla jakautuminen on selkeämpää kuin lehtipuilla. Uutosvaiheessa keittoliuos imeytyy hakkeeseen, 15-25% ligniinistä poistuu. Bulkkivaiheessa ligniinin liukenemisnopeus kasvaa ja on suurimmillaan, 70-80% ligniinistä poistuu. Jäännösdelignifiointivaiheessa  reaktionopeus (liukeneminen) on hitainta ja hiilihydraattien liukenemisnopeus ylittää ligniinin liukenemisnopeuden, kappalukuun 35-40 (90% ligniini).  Normaali keittolämpötila on 155-175°C, aika 3-4h. Puusta paperiin M-401, sulfaattikeitto –kirjassa sanotaan uutosvaiheen olevan 130-140°C ja bulkkivaihe alkaa n 140°C.

Diassa24 on kuvaaja, jossa näkyy selluloosan, hemiselluloosan ja ligniinin liukeneminen keitossa (sekä alussa haihtuvat VOC yhdisteet, tässä yhteydessä ne ovat metanoli ja terpeenit). Kuvajaasta näkyy ettei selluloosaa liukene keitossa melkein lainkaan. Hemiselluloosaa liukenee keiton alussa nopeammin kuin lopussa, sen liukenemisen määrä vaikuttaa saantoon.

Luentokalvoilla käsitellään myös tarkemmin uutto-, bulkki- ja jäännösdelignifiointivaihe, käsittelin näitä hieman aikaseimmin, mutta käsittelen nyt tarkemmin. Uuttovaiheessa tapahtuu keittoliuoksen imeytyminen hakkeeseen 100-140°C asteessa. Kemikaalit imeytyvät alussa penetraatiolla (=kemikaalien siirtyminen paine-eron ja kapillaarivoimien vaikutuksesta), mutta diffuusiota (=kemikaalien siirtyminen konsentraatioerojen mukaan) myös tapahtuu. Lämpötilan noustessa diffuusiosta tulee kuitenkin vallitseva. Uutosvaiheessa ligniinistä liukenee 15-25%, liukeneminen ei tapahdu purkautumisen kautta vaan pienempimolekyyliset rakenteen uuttuvat sellaisenaan soluseinämän S₂ –kerroksesta. HS- väkevyys parantaa penetraatiota, sen ionit nopeuttavat seuraavassa vaiheessa ligniinin liukenemista. Uutosvaiheessa kemikaalit kuluvat nopeasti hiilihydraattireaktioihin.  Selluloosan ja hemiselluloosien liukeneminen on voimakasta varsinkin jos OH- väkevyys on korkea. NaOH kuluu n. 70-80%, happamien pääteryhmien neutralointiin ja asetyyliryhmien liuottamiseen. Hakepaksuus ja pituus hidastaa ligniinin liukenemista uutosvaiheessa sekä myös pinta-, sydän- ja oksapuun osuus.

Bulkkidelignifiointivaiheessa tapahtuu 140-170°C. Ligniinin liukenemisnopeus kasvaa voimakkaasti ja se on suurimmillaan keittolämpötilassa. Bulkkivaiheessa liukenee 70-80% ligniinistä. Ligniiniä liukenee aluksi sekundääriseinämän S2-kerroksesta, mutta keiton edetessä samaa vauhtia myös välilamellissa. Bulkkidelignifiointi (liukenemisnopeus) on riippuvainen OH- ja HS- pitoisuuksista sekä lämpötilasta. Bulkkivaiheessa hiilihydraattien purkautuminen on hidasta HS- väkevyyden takia (myös vähentää jo liuenneen ligniinin takaisin saostumista). Väkevyyksien kasvu lisää delignifioitumista. Liian korkea keittonesteeseen liuennut ligniinipitoisuus ja hakepaksuuden kasvu hidastaa reaktiota. Alkalin kuluminen on bulkkivaiheessa vähäistä.

Bulkki ja jäännösdelignifiointivaiheen käännöspiste on riippuvainen keitto-oloista ja raaka-aineen laadusta. Käännöspiste vaiheiden välillä on lehtipuilla kappatasolla 18-20 (M-401 kirjan mukaan havupuulla 35-40) ja kunnes ligniinistä on poistunut n. 90%. Reaktionopeus on tässä vaiheessa huomattavasti pienempi kuin muissa vaiheissa. Jäännösdelignifiointivaiheessa hiilihydraattien liukenemisnopeus ylittää ligniinin liukenemisnopeuden ja NaOH kulutus alkaa kasvamaan. Jos alkaliteetti laskee liian alas, ligniinin uudelleensaostuminen lisääntyy. OH-väkevyys nopeuttaa ligniinin liukenemista ja hakepaksuuden sekä keittonesteen ligniinipitoisuuden kasvu hidastavat sitä. HS-väkevyydellä on tässä vaiheessa vähän merkitystä. Mitä kauemmin keittoa jatketaan sitä alhaisempi ligniinipitoisuus saadaan, keitto jatketaankin kunnes ligniinipitoisuus on enää noin 2-7% (riippuen sellulaadusta). Jos jatketaan alle 2% ligniinipitoisuuteen, saanto huononee huomattavasti ja lujuusominaisuudet pienenevät (lukuunottamatta esihydolysoitua sulfaattimassaa).

Sulfaattikeiton muuttujat ja säätö

Keitto säädetään massan kappaluvun perusteella ja ohjataan H-tekijällä sekä jäännösalkalilla. Havulla keitonjälkeinen kappaluku on 25-35 (saanto 45-47%) ja koivulla 15-23 (saanto 50-53%). Liian suuri kappaluku aiheuttaa rejektin nousua ja liian pieni alentaa saantoa. Keittoon vaikuttavat tekijät ovat:

1)      Puun ominaisuudet ja hakelaatu (puulaji)

Lehtipuita keitetään miedommin kuin havupuita ja saanto on näin ollen suurempi. Lehtipuu pehmenee nopeammin kuin havupuu ja lehtipuu sisältävät vähemmän ligniiniä (ligniini helpommin ”saatavissa”).  Havupuilla on pidemmät kuidut kuin lehtipuilla ja tämä vaikuttaa paperimassan valmistukseen (pituus vaikuttaa paperin lujuuteen). M-401 kirjan mukaan myös kesäpuun määrä vaikuttaa, säilyttävät paremmin putkimaisen muotonsa. Puun ominaisuuksista kuitenkin tiheys ja hakepapalan koko vaikuttavat eniten haketiheyteen.

Dia33 on hakkeen palakoon vaikutus keittotulokseen. Kuvaajasta pitäisi näkyä kuinka hakepaksuuden pienentäminen vähentää rejektiä. M-401 kirjassa sanotaan hakepaksuuden olevan n 7mm ja paksuuden kasvaessa on keittolämpötilaa alennettava. Kirjassa on myös kuvaaja rejektion suhde paksuuden ja lämpötilan vaihdellessa. Luentokalvon ja kirjan kuvaajat eivät oikein tältä osin kyllä avaudu täysin. Rejektin määrä näkyy selvästi, mutta kalvonkin kuvaajassa on eri kappaluvut.

2)      Alkalisuhde

Alkalisuhde on normaalisti 17-27%, alkalisuhteen kasvaessa ligniinipitoisuus laskee ja päinvastoin. Alle 17% puu ei vielä kuituunnu tavalliseksi sulfaattimassaksi ja yli 27% tulee sellun pilkkoutuminen suureksi. Jos alle 17% pidennetään keittoaikaa tapahtuu ligniinikondensaatio (=massakuitujen saostuminen aikaisemmin irronneessa rikkiligniinissä) ja ligniinipitoisuus nousee vähenemisen sijaan. Kalvoissa mainitaan tämän johtavan pH:n laskemisen alle 12,5  ja kappaluvun nousevan. Keitto on nopeampaa korkealla alkalisuhteella ja tuotanto lisääntyy, mutta tämä puolestaan kuormittaa enemmän talteenottojärjestelmää (enemmän kemikaaleja).  Tunnilla olikin puhetta tästä, kuinka keittoa säätävät haluavat suurempaa tuottoa ja tämä puolestaan vaikuttaa haihduttimessa, ideaalia olikin että keittoa ja haihduttamoa ohjaavat sama henkilö. Kalvoissa mainitaan myös, että liian korkea alkalitaso vähentää saantoa, koska hemiselluloosaa liukenee tällöin liikaa.

3)      Puu-nestesuhde

Normaalisti 3:5 suhde riittää. Suurempi suhde vähentää aktiivisten kemikaalien konsentraatiota (näin ollen keiton reaktionopeutta) ja parantaa keittonesteen imeytystä, mutta lisää energiankulutusta. Liian alhainen taas johtaa epätasaiseen keittoon, epätasaiseen lämpöprofiiliin ja ongelmia nesteen kierrätyksessä ja tyhjennyksessä. Kalvoissa sanotaan, että 3:5 riittää kastelemaan kaikki hakepalaset, M-401 kirjassa taas sanotaan keiton nestemäärän olevan puun, veden, lauhteen, valkolipeän ja mustalipeän summa ja että eräkeitossa se on tavallisesti 1:4 ja jatkuvatoimisessa 1:3,5. ”Alkaliannoksen vaikutus sulfaattisellun kuitusaantoon ja paperiteknisiin ominaisuuksiin” nimisessä opinnäytetyössä mainitaan samoja lukuja kuin kirjassa (tässä kyllä käytetään kyseistä kirjaa lähteenä).

4)      Sulfiditeetti

Sulfiditeetti on natriumsulfidiin määrä vaikuttavassa alkalissa. Na₂S nopeuttaa keittoa, suojaa hiilihydraatteja, lisää saantoa sekä parantaa massan lujuusominaisuuksia. Normaali sulfiditeettitaso on 25-35%, sulfiditeetin kasvaessa ligniinien reaktiot kasvavat, mutta nosto yli rajan ei paranna saantoa ja massaa. Matala sulfiditeetti aiheuttaa hitaamman keiton, pienemmän saannon ja huonomman lujuuden.  Suurempi sulfiditeetti (yli rajan) taas lisää hajuyhdisteiden määrää ja korroosiohaittoja. Saannon kannalta paras sulfiditetti koivukeitolle on 25% ja havupuulle 35-40% (paperimassan valmistuskirjan mukaan).

5)      Aika-lämpötila

Aika-lämpötila-yhteys riippuu sen mukaan millainen kuidutusaste halutaan (M-401). Matala kuidutusaste = vähän keitetty, korkea kappaluku ja paljon ligniiniä jäljellä. Korkea kuidutusaste = paljon keitetty, matala kappaluku, vähän ligniiniä jäljellä. Matalan kuidutusasteen massaa keitetään 165-170 asteessa (mänty) ja korkean kuidutusasteen massan  maksimilämpötila on jopa 180 astetta. Lämpötilan nostaminen yli 180asteen ei kuitenkaan nopeuta keittoa vaan laskee saantoa ja massalujuudet heikkenevät, koska selluloosaa alkaa pilkkoutua. Itse keitto alkaa kuitenkin alhaisemmassa asteissa, n. 140 ja lämpötilaa nostetaan imeytysvaiheen jälkeen. Tätä käsiteltiin jo hieman diassa19 (H-tekijä).

Keitintyypit

Keitintyypit jaetaan eräkeittimiin ja jatkuvatoimisiin keittimiin. 1990-luvun alkupuolella eräkeitto oli suositumpi, sillä voitiin keittää alhaisemmassa kappaluvussa ja yrityksillä oli ns omat reseptit, joista tunnettiin (mainittiin tunnilla). Kuitenkin laatuominaisuudet olivat huonot joten 1990-luvun lopulla jatkuvatoiminen keitto tuli jälleen suositummaksi.

Eräkeittimissä pystykeittimet ovat yleisempiä. Eräkeitossa sellu keitetään vaihe kerrallaan keittimissä, joita on useita. Eräkeittimissä hake ja keittoliuos laitetaan samaan aikaan keittimeen ja hake syötetään ylhäältä alaspäin. Keittokemikaalit kierrätetään keittimessä, jotta keittoliuos jakautuisi tasaisesti hakepalasten kesken. Tämän takia keitto on tasaisempaa keittimessä ja hakepalasissa sekä kappaluku on alhaisempi. Keitto päättyy kun on päästy tavoitettuun H-tekijään ja keittoneste syrjäytetään pesunesteellä, jonka jälkeen keitin tyhjennetään. Puskun aikana (tyhjennys) vapautuu höyryä, joka on otettava talteen. Superbatch eräkeitossa tavoitteena on höyryn kulutuksen vähentäminen ja tämä saadaan aikaan lipeäakuilla (eri säiliöissä eri lipeää, mm. KVL, KML).Superbatchissa on 7 vaihetta ja keitto kestää noin 4h. Vaiheet ovat lukuunottamatta tärpättikaasun ja suovan erotusta:

1)      Haketäyttö: Täytetään ylhäältä alas. Höyrypakkausta käytetään männylle (ei koivulle, ei tarvetta). Höyrypakkaimen ansiosta mahtuu 25% enemmän haketta.

2)      Imeytyslipeäyttö: Täytetään alakautta lämpimällä mustalipeällä. Lämminlipeä syrjäytyy kuumalla mustalipeällä, lipeät ohjataan lämpötilan mukaan lämminlipeäsäiliöön ja kuumalipeäakkuun. Loppuu 140 asteessa.

3)      Kuumalipeätäyttö: Valkolipeätäyttö, lämpötila nousee lähelle keiton lämpötilaa

4)      Lämpötilan nosto: Ajetaan kiertoputkistoon välipaine höyryä (kahdella kuumalipeäakulla).

5)      Keitto: Keittimen kiertopumppu käynnistetään ja pidetään käynnissä keiton loppuun saakka.

6)      Syrjäytys: Keittoliemi syrjäytetään syrjäytyslipeällä, keittliemi siirtyy ensin kuumempaan akkuun ja myöhemmin alhaisemmassa lämpötilassa pumpataam kylmempään akkuun.

7)      Keittimen tyhjennys: Tyhjennetään paineilmalla tai keskipakopumpulla.

Jatkuvatoimisessa keitossa haketta ja kemikaaleja syötetään jatkuvasti keittimen yläpäähän ja massaa poistetaan alapäästä. Keitin on jaettu eri vyöhykkeisiin, jossa eri vaiheet tapahtuvat. Jatkuvatoimisen keiton vaiheet voidaan jakaa (paperimassan valmistus):

1)      Hakkeen syöttö ja pasutus: Hake kuljetetaan syöttösiiloon. Pasutus on ilman poistaminen hakkeesta ja sen lämmitys sopivaksi (suhteellinen reaktiopinta-ala keittokemikaalien ja puuaineen välillä saadaan suuremmaksi ja keittoprosessi tehostuu).

2)      Impregnointi: On hakkeen imeytys keittoliuokseen. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/30547/TMP.objres.241.pdf?sequence=1

3)      Hakkeen lämmitys: n 30 min höyryn avulla, keittimen ylimmässä osassa (lämmitysvyöhyke)

4)      Keitto: Viipymäaika 60 min

5)      Pesu: Pohjaan pesulipeää joka syrjäyttää keittolipeän

Impregnointiin liittyy vielä korkeapainekiikki, jonka merkitystä joutui etsimään aika pitkään. Ilmeisesti pasutuksen jälkeen hake kulkee korkeapainekiikin välityksellä syöttöputkeen. Korkeapainekiikkiin liittyy 2 vaihetta: matalapaineinen kaulakierto ja korkeapaineinen siirtokierto. Kun lokero on pystysuorassa, se täyttyy hakkeella ja vaakasuorassa, siiä oleva hake siirtyy keittimessä ja syöttöputkessa vallitsevaan paineeseen. Toisen lähteen mukaan kaulakierrossa poistuu prosessiin kuulumattomia esineitä ja siirtokierto kuljettaa hake-lipeäseosta imeytystorniin. Ja hake-lipeäseos on ”olemassa”, koska pasutuksen jälkeen hake on syötetty syöttökaulaan, jossa on keittokemikaalit. Tunnilla olin laittanut muistiin panoihin, että korkeapainekiikki on pesukoneen tapainen, näin on helpompi ymmärtää.

Voisi vielä kerran selittää yksinkertaisesti jatkuvatoiminen keitto. Hake saapuu hakesiiloon, josta se syötetään pasutusastiaan. Pasutusastiasta se kulkee syöttökaulaan (kohtaa keittolipeän). Korkeapainekiikki syöttää massan siirtokiertoon, joka kuljettaa sen imeytystorniin, jossa keittokemikaalit imeytyy hakkeeseen. Massa syötetään syöttökiertoon, josta se menee keittimen huipulle. Keitetty massa poistuu keittimestä sen pohjassa ja tämän jälkeen on massan pesu.

Sulfaattikeiton modifiointi

Keiton modifioinnilla saavutetaan seuraavia etuja: kappalukua voidaan pienentää 5-10, valkaistavuus paranee ja epäpuhtauksien määrä vähenee. Huonoja puolia ovat kuitenkin suurempi keittokemikaalien kulutus ja massa laadun romahtaminen alhaisemmilla kappaluvuilla.  Paperimassan valmistus kirjan mukaan modifioinnin tarkoitus on ”pienentää kappalukua lujuuksia ja laatua heikentämättä sekä kapasiteetin lisääminen” ja modifiointeja on määritelty 6 erilaista. Alhainen keitonjälkeinen kappaluku edellyttää tasaista keittoa koko keittimessä ja hakepalasessa. Luentokalvoissa sulfaattikeiton modifiointi jaetaan seuraaviin luokkiin: esikäsittelyt, keiton lisäaineet ja OH ja HS- ionikonsentraatioiden profilointi. 2 ensimmäisellä ehkäistään saannon menetystä, viimeisellä tehdään keitto selektiivisemmäksi ja helpommin pidennettäväksi. Alakiprofiloinnilla vaikutetaan keittokemikaalien kulutukseen ja massan laatuun. Se parantaa lujuuksia ja saantoa. Keiton profilointi perustuu 4 säännön hallitsemiseen:

1)      OH- konsentraation on oltava matalampi uutosvaiheessa kuin bulkkivaiheessa ja se on oltava myös tasainen koko keiton ajan

2)      HS- ionien konsentraation on oltava korkea uutosvaiheessa ja bulkkivaiheen alussa

3)      Liuenneen ligniinin ja natriumin konsentraation on oltava alhainen, varsinkin jäännösdelignifiointivaiheessa

4)      Keiton lämpötilan on oltava matala bulkkivaiheen alussa ja lopussa.

Pohdinta

Samalla kun kirjoitin sulfaattikeiton puolikasta otin ylös muutamia askarruttamaan jääneitä kysymyksiä. Kalvoissa puhuttiin keittokapasta ja massakapasta, alussa jäi hieman epäselväksi ovatko ne sama asia vai eri asia. Keittokappa on ainakin keitossa oleva kappaluku, joten massakappa varmaankin on sama asia, mutta massan kappaluku. Seuraavaksi olin laittanut ylös, että luentokalvot ovat sekavia. Tässä enemmänkin tarkoitettiin sitä, että aluksi käsitellään jotain asiaa ja sitä myöhemmin käsitellään tarkemmin lisää. Itse kirjoitin luentopäiväkirjaa niin, että menin osio kerrallaan, joten olen saattanut kirjoittaa joitain asioita parikin kertaa mutta eri tavalla. Ja toinen syy varmaankin on, että asia itsessään on hieman monimutkainen ja paikoittain vaatii enemmän pohdintaa, joten voi tuntua sekavalta. Olinkin laittanut, että olin kirjoittanut jo aikaisemmin uutto-, bulkki – ja jäännösdelignifiointivaiheesta jo kerran hieman, mutta päätin kirjoittaa uudestaan tarkemmin.

Puu-nestesuhde kalvoissa oli 3:5 kun muissa lähteissä se on merkitty luokkaa 1:4 jne. Jäin miettimään oliko kirjoissa vain vanhentunutta tietoa vai oliko kalvoissa jätetty lukuun ottamatta jotain. Sulfaattikeiton muuttujissa puun ominaisuudet kohta oli hieman ”liibalaabaa”, mutta yritin kirjoittaa lyhyesti sen kohdan enkä ottaa huomioon kaikkia muuttujia. Jäi hieman tönköksi, mutta eipä ollut ylipitkä. Katsoin keitonvaiheet paperimassan valmistuskirjasta ja hieman myös M-401 kirjasta. Kalvoissa oli hieman eri nimitykset kuin näissä lähteissä, joten en ole varma pistinkö oikeat asiat oikeaan kohtaan, ainakin pitäisi olla oikeassa järjestyksessä. Eräkeitto oli hieman yksinkertaisempi kuin jatkuva keitto. Kirjoitinkin jatkuvasta keitossa luentokalvoissa olevia asioita, mutta halusin vielä loppuun laittaa jonkun lyhemmän pätkän ja lyhempi pätkä tuntuikin helpommalta kuin aluksi tarkkaan miettiminen. Korkeapainekiikki piti miettiä aika pitkään, sillä aluksi oli jäänyt kuva, että imeytyminen tapahtuu siellä, sitten tulikin selväksi, että se onkin vain ns. haketta siirtävä. Tunneilla myös mainittiin ettei sahanpurua keitetä, mutta eri lähteistä löytyi sahanpurukeitto ja mielestäni myös UPM Pietarsaaressa on sahanpurukeittoa. Eli sitä ei vain polteta.

Tästä osiosta tuli aika pitkä vaikka aluksi yritin kirjoittaa lyhyesti ja jättää asioita pois, mutta oman oppimisen kannalta oli kuitenkin helpompaa kirjoittaa kaikesta ja etsiä kaikesta tietoa. Kuitenkin luentopäiväkirjaa tehdään sen takia, että pitäisi osoittaa mitä on oppinut ja tästä on helppoa joskus lukea omia pohdintoja. Hauskinta oli varmaankin tarkastella kuvaajia ja niistä pohtia mitä mikäkin tarkoittaa, onneksi melkein kaikki kuvaajat löytyivät kirjoista, joten niistä pystyi myös tarkistelemaan mitä mikäkin tarkoittaa. Positiivista oli, että keitintyypeistä oli aika lyhyesti näin aluksia ja myöhemmin tarkemmin tarkastellaan omana kokonaisuutena niitä. Tämän kirjoittamisessa meni aika kauan eikä pystynyt vain yhdeltä istumalta kirjoittamaan, joten välillä piti hieman palailla aiempaan ja miettiä mitä mikäkin tarkoitti. Aiheena tämä oli mielenkiintoisempi kuin aiempi aihe.

Keittomenetelmät

Jatkuvatoiminen keitto

Jatkuvatoimisen keiton keittimet ovat nykyisin pystyputkikeittimiä. Jatkuvatoiminen keitto eroaa eräkeitosta siten, että siinä on jatkuvatoiminen lipeä- ja hakevirta. Luentokalvoissa mainitaan kolme keitintyyppiä: hydraulinen-, höyry-nestefaasi- ja kaksiastiakeitin. Hydraulisessa keitin on kokonaisuudessaan nestefaasissa ja hakepinta on nestepinnan yläpuolelle, se soveltuu helposti imeytyvän puun keittoon. Höyry-nestefaasikeittimessä on sen yläpuolella höyrytila, jossa hake lämmitetään lähelle keittolämpötilaa. Kaksiastiakeittimessä on erillinen imeytystorni hakkeelle. Jatkuvatoimisen keiton etuja ovat sen pienempi ja tasaisempi höyrynkulutus, joka näin ollen säästää energiaa, tarvitsee vähemmän tilaa ja Kamyr-keittimissä on erillinen pesuvaihe.

Jatkuvatoimisen keiton vaiheet ovat: hakkeensyöttö ja pasutus, imeytys, keitto, paisunta, keitinpesu ja pusku. Näitä tarkasteltiin aikaisemmin hieman, mutta tässä osiossa tarkastellaan lisää. Käytän vaiheille lähteenä M-401 kirjaa ja siinä käsitellään vastavirtapesulla varustettua höyry/nestefaasikeittämöä. (Ennen aiemmin mainittuja vaiheita, hake ensin höyrykäsitellään hakesiilossa, tarkoituksena on sekä lämmittää haketta että poistaa ilmaa, oli yleistä osiossa ja en ole varma kuuluuko hakkeen syöttöön.)

·         Hakkeensyöttö

Hake kuljetetaan syöttösiiloon, jossa sen määrää tarkkaillaan punnituslaitteella. Syöttösiilon alapuolella on hakesuppilo, joka on ylöspäin kapeneva holvaantumisen estämiseksi. Holvaantuminen tarkoittaa, sitä ettei hake valu alas loivassa kulmassa vaan muodostavat lähes pystysuoran kuilun pinnasta kuljettimen syöttöaukkoon asti.  Syöttösiilossa hake esilämmitetään paisuntahöyryllä tai paisunta- ja tuorehöyryllä. Hake annostellaan prosessiin hakemittarilla, jossa lokeropyörä antaa tietyn tilavuuden haketta joka kierroksella. Kirjassa sanotaan, että valkolipeän annostelu säädetään tämän ja hakkeen kosteuden perusteella. Hakemittarista hake putoaa matalapainekiikkiin, joka on lokerosyötin joka pyörii vakionopeudella. Matalapainekiikin tarkoituksena on siirtää hake pasutusastiaan ja estää höyrynpaineen karkaamista. Matalapainekiikin pyöriessä pasutusastiaan tyhjentynyt lokero tuo mukanaan pasutushöyryä, johdetaan hakesuppiloon (lauhtuu hakkeeseen).

·         Pasutus

Pasutusastiassa on ruuvi, joka kuljettavaa matalapainekiikistä pudonneen hakkeen romunerottimeen tai syöttökaulaan johtavaan poistoaukkoon. Hakkeen viipymäaika pasutusastiassa on 2-3 minuuttia, luentokalvoissa sanotaan, että jopa 25 minuuttia.  Pasutuksne tarkoituksena on lämmittää haketta (90-100 asteeseen) ja poistaa siitä ilmaa. Pasutuksen tarkoituksena on saada aikaan parempi imeytyminen ja hakkeen parempi uppoaminen lipeään imeytystornissa. Höyry ohjataan pasutusastiaan sen pohjalla olevan yhteen kautta, höyrynä käytetään paisuntahöyryä.  Paine säädetään arvoon 1-1,5bar, jos paisuntahöyry ei riitä käytetään lisäksi myös matalapainehöyryä. Pasutusastian paineen tulee olla suurempi kuin imeytystornin syöttökiertoputkistossa lämpötilaa vastaava paine, jotta höyrystymistä ei pääse tapahtumaan. Pasutusastiasta erottuvat kaasut ja höyryt johdetaan tärpättilauhduttimeen ja siitä saatava lauhde tärpätinerottimeen, lauhtumattomat kaasut hajunpoistolaitteistoon.

·         Imeytys

Romunerottimessa pidetään tiettyä lipeäpintaa. Romunerottimen siirtorulla painaa laitteeseen valuvan tavaran lipeäpinnan alle, jolloin kivet, raudat ja muut raskaat esineet painuvat romunerottimen pohjaosaan ja sieltä edelleen romuloukkuun (ei ole välttämättä vanhemmissa malleissa). Hake taas siirtyy syöttökaulaan, joka on yhdistetty korkeapainekiikkiin. Syöttökaula toimii puskuritilana pasutusastian ja korkeapainekiikin välillä, sen on tarkoitus täyttää korkeapainekiikin lokerot. Kaulakierron lipeän paine on 1-1.5bar ja lämpötila noin 100astetta (syöttökaula à korkeapainekiikki). Korkeapainekiikissä on kartiomainen roottori, jossa on 4 keskenään 45 asteen kulmassa roottorin läpi kulkevaa kanavaa/lokeroa. Pystyasennossa oleva lokero täyttyy hakkeella ja lipeällä, lipeä kulkeutuu välittömästi sihdin läpi kaulakiertoputkistoon. Vaakasuorassa oleva lokero syöttökiertopumpun lipeä huuhtelee lokeron hakkeesta ja kuljettaa sen imeytystornin yläruuville.

Täyttövaiheessa lokero on pasutusastian paineessa ja vaakasuorassa imeytystornin korkeampaa painetta vastaavassa tilassa. Kiikin päätyjen tukkeutumisen estämiseksi pumpataan sen päätyihin pieni määrä valko- tai mustalipeää. Kiikin pyöriessä sen pesän ja roottorin välisestä tilasta siirtyy lipeää (vuotolipeä) korkeapainepuolelta matalapainepuolelle, toimii samalla voitelulipeänä. Lokeroiden tilavuus on noin 500-1500l, kiikin pyöriessä yhden kierroksen on hakkeen kuljetustilavuus kaksinkertainen kierrosluvusta. Korkeapainakiikistä tuleva hakkeen syrjäyttämä lipeä ja vuotolipeä palaavat kaulakiertopumpun painamana romunerottimelle ja syöttökaulaan hiekanerottimen ja putkisihtien kautta. Putkisihtiin tullut ylimääräinen lipeä taas johdetaan pintasäiliöön, jonka tehtävänä on antaa tasainen imukorkeus keittolipeäpumpuille. Hake tulee siirtokiertolipeän mukana imeytystornin yläruuviin, josta se putoaa imeytystorniin.  Yläruuvi pyörii sihtilieriön sisällä pitäen sihdin puhtaana mm. tikuista. Sihdin läpi imetään siirtokiertolipeä takaisin siirtokiertopumppuun.

Imeytystorni on täynnä lipeää ja keittimen paineen alainen. Normaalisti paine on pohjalla 12-14bar ja huipulla 10-12bar. Korkean paineen ja pasutuksen ansiosta hake imeytyy ja uppoaa hyvin keittolipeään. Hakkeen läpimenoaika on noin 30min ja lämpötila riippuu pasutusastian höyryn paineesta ja keittolipeän lämpötilasta, normaalisti on 110-130astetta. Imeytystorni on hydraulisen paineen alainen (nestepinta korkeammalla). Imeytystornin pohjalla on pyörivä pohjakaari, joka varsiensa ohjainlevyjen avulla ohjaa haketta poistoaukkoa kohti, jos se keittimen siirtopumpun lipeän avulla kuljettaa haketta keittimen yläruuville. Siirtolipeästä n. 1/3 tuodaan imeytystornin pohjalle laimennussuuttimien kautta ja 2/3 ohjataan kyytilipeäksi tornin pohjalta lähtevään hakeputkeen.

·         Keitto

Keittimen yläruuvi nostaa haketta ylöspäin ja pudottaa sen ylijuoksukynnyksen kautta keittimeen. Keitin ei ole täynnä haketta vaan se on yläosastaan höyrydaasin alaisena. Ruuvi puhdistaa ympärillään olevan sihdin hienojakoisesta hakkeesta ja siirtokiertolipeä imetään uuteen kierrokseen sihdin läpi. Keittimen lämpötila saadaan suoralla höyryllä keittimen yläpäähän. Keittimen yläosassa on säädin joka säätää paineen kyllästymislämpötilaa vastaavan paineen yläpuolelle, joka on noin 7,8-8bar. Keittimen ylimmässä osassa hakkeen viipymäaika on noin 30min. Tasoituskierto on keittolämpötilan hienosäätöä varten. Keittimen ylimmästä sihtivyöhykkeestä pumpataan lipeä pumpulla tasoituskierron kalorisaattorin kautta takaisin keittimeen, sihtivyöhykkeen korkeudelle. Lämpötilasäädin myös määrää kalorisaattoriin johdettavan höyryn määrän. Sihti on pystysuoraan ja jaettu kahteen osaan, imu tapahtuu kummastakin osasta noin 90s välein. Tasoituskiertosihdeiltä alkavassa keittovyöhykkeessä viipymäaika on noin 60min. Tämän jälkeen kulkeutuu alaspäin keitinpesuvyöhykkeeseen. Keitto kuitenkin loppuu paisuntasihdeillä. Keittovyöhykkeestä tuleva kuuma lipeä syrjäytetään pesuvyöhykkeen kylmemmällä lipeällä, 130-140 astetta, eli syrjäytyslipeällä, jonka takia lämpötila laskee alle keittolämpötilan.

·         Keitinpesu

Keitinpesussa vedellä syrjäytetty lipeä pumpataan keittimen pohjalle korkeapainepumpulla. Lipeä pumpataan osittain kehälle lähelle pohjaa ja pohjassa olevien yhteiden kautta, virraten ylöspäin massavirtaa vastaan syrjäyttäen massassa olevan lipeän. Pesulipeä lämmitetään pesukierrossa 130-140 asteeseen, jotta syrjäytyspesu olisi tehokas. Pesukierron tehtävänä on syrjäytys keittimen pohjalla ja nostaa ylöspäin virtaavan laihapesulipeän lämpötilaa suuremman syrjäytyspesutehon saavuttamiseksi. Korkean lämpötilan ansiosta orgaaniset aineet liukenevat paremmin massasta.

·         Pusku

Puskun tarkoituksena on poistaa massa keittimestä aiheuttaen mahdollisimman vähän vaurioita kuiduille. Keittimen pohjaan pumpataan laihapesulipeää, joka myös jäähdyttää massaa ennen puskua, mikä taas estää lujuusarvojen heikkenemisen. Puskua helpottaa pohjalla oleva pyörivä pohjakavaari. Pohjakavaarin kierrosluvun säädöllä voidaan muuttaa puskumassan sakeutta ja sen määrää. Pääpuskuventtiilin ollessa auki, keittimen paine saa aikaan puskun.

Eräkeitto

Eräkeiton tavoitteena on parempi massan laatu ja selektiivisyys, joka saadaan aikaan alkali- ja lämpötilaprofiilia säätämällä. Eräkeitossa höyryä kuluu vähemmän ja tämä saadaan aikaan lipeäakuilla. Kalvoissa käytiin läpi Superbatch eräkeittämö johon kuuluu: alkusyrjäytysäiliö, imeytys-/syrjäytyssäiliö, kuumamustalipeäakku1, kuumamustalipeäakku2, kuumavalkolipeäakku, purkusäiliö, suovanerotussäilö ja suopasäiliö sekä kiertolipeäputkisto ja höyry- ja kaasausputkistot. Aikaisemmin on jo mainittu, että eräkeittämöt olivat ennen suositumpia, nykyään käytetään enemmän jatkuvatoimisiakeittämöitä.  Superbatch-keiton edut ovat sen luotettavuus, sillä häiriö pysäyttää yhden osion eikä kokonaista linjaa. Se on myös joustavampi, sillä lajinvaihto on helpompaa ja voidaan ajaa samanaikaisesti havu- ja koivusellua. En usko, että samassa keittimessä samaan aikaan kuitenkaan. Siinä on myös tehokkaampi tärpätinerotus. Superbatch keittosekvenssit ovat (7vaihetta, kesto noin 4h) + tärpättikaasaus ja suovan erotus:

·         Haketäyttö noin, 20 min

Hake johdetaan keittimeen kuljettimien avulla hakekentältä. On edullisempaa saada haketta mahtumaan paljon ja tasaisemmin. Haketäyttöä tehostetaan höyrypakkaimella, jonka ansiosta mahtuu 25% enemmän haketta.  Höyrypakkaimen höyrysuhkujen tai mekaanisten pakkaimien hajottimien vaikutuksesta hake jakautuu tasaisesti ja tiiviimmin keittimeen. Pakkaimessa käytetään matalapainehöyryä (150-200 kg/ADT). Höyrypakkain myös tasaa hakkeen kosteutta ja poistaa hakkeesta ilmaa, joka edistää keittonesteen imeytymistä. Hakkeesta poistuva ilma tapahtuu keskisihtivyöhykkeen kautta puhaltimien avulla. Koivuhakkeelle ei yleensä tarvita höyrypakkausta.  Super Batch on kuulemma tunnon erilaisille hakelaaduille, joten huonolaatuistakin haketta voidaan keittää ilman prosessivaikeuksia.

·         Imeytyslipeätäyttö (lämminlipeätäyttö), noin 35min

Haketäytön jälkeen keittimeen pumpataan alhaalta ylös lämminlipeäsäiliöstä lämmintä mustaa lipeää. Luentokalvojen mukaan imeytys-/syrjäytyslipeäsäiliöstä lämmintä mustaa lipeää ja kuumaa valkolipeää, valkolipeää ilmeisesti 25% annoksesta. Kattilaan ajetaan ylimäärä lipeää, joka palautetaan kattilan yläosassa olevien syrjäytyssihtien kautta lämminlipeäsäiliöön. Lämminlipeäsäiliöstä se pumpataan jatkuvatoimisena lipeäsuotimien kautta haihduttamolle.  Superbatch eräkeitossa puu-nestesuhde on korkeampi kuin perinteisessä eräkeitossa. Puu-nestesuhde havupuulle on noin 1:4,5-5,5 ja lehtipuulle 1:4,5. Lämminlipeätäytön lopuupuolella keittimen paine nostetaan noin 3bar:n paineeseen. Pasutus on tarpeeton sillä tämän vaiheen aikana hakkeesta poistetaan jäänyt ilma, hake esilämmitetään ja esi-imeytetään. Keittimen loppulämpötila on noin 80-90 astetta.

·         Kuumalipeätäyttö, noin 35 min

Kuumalipeätäytössä keittimessä oleva lipeä syrjäytetään kuumalla mustalipeällä (saadaan 1-akusta). Kun keittimen lämpötila on vähintään 140 astetta, kuumalipeäputkistoon ajetaan kuumaa valkolipeää ja lopuksi vielä kuumaa mustalipeää. Täyttövaiheessa lämminlipeä syrjäytyy lämminlipeäsäiliöön. Yli 105 asteinen lämminlipeä voidaan ohjata kuumalipeäakkuun.  Kuumalipeätäytön jälkeen kattilan lämpötila on noin 160-165 astetta eli lähellä keittolämpötilaa.

·         Lämpötilan nosto, noin 20 min

Käytettäessä kahta kuumalipeäakkua nostovaiheessa ajetaan kiertoputkistoon välipainehöyryä höyrysuuttimista. Nosto aloitetaan käynnistämällä keittimen kiertopumppu (pidetään käynnissä keiton loppuun saakka). Syrjäytysvaiheessa syrjäytyvä kuumalipeä jaetaan kahteen akkuun. Kuumempi otettaan toiseen akkuun, josta se ohjataan vaiheen aikana seuraavaan keittoon. Toinen loppulipeä (yli 100astetta) viedään toiseen kuuma-akkuun. Luentokalvojen mukaan lipeämäärä ohjataan 1-akkuun. Vaiheen aikana annostellaan loput valkolipeä, noin 25% kokonaisannoksesta.

·         Keitto, noin 45 min

Keittovaiheen lämpötila on noin 165-170 astetta ja paine on noin 8 bar, lämpötila ja paine pysyvät vakiona. Keittoaika on 10-15% pienempi kuin tavallisessa sulfaattikeittossa tavoitelämpötilassa ja paineessa. Tavallisessa keitossa havupuulle H-tekijä on 1600-1800 (kappa 30) ja Superbatchissä 1000. Lehtipuulle H-tekijä on 600-800. Keittokapasiteettiä voidaan lisätä (keittoaikaa lyhentämällä) nostamalla lämpötila 180 asteeseen asti eikä keiton selektiivisyys (saanto ja lujuus) kärsi. Keitto loppuu kun haluttu H-tekijä on saavutettu.

·         Syrjäytys, noin 40 min

Keitto lopetetaan syrjäyttämällä emäliemi kuumalipeäakkuun syrjäytyslipeällä (pesemön suodos). Syrjäytyslipeä pumpataan kattilan alaosaan ja emäliemi syrjäytyy syrjäytyssihtien kautta ensiksi kuumaan akkuun. Lämpötilan laskettua 155-160 asteeseen, emäliemi syrjäytyy kylmempään akkuun. Loppusyrjäytys voidaan vielä ohjata lämminlipeäakkuun. Syrjäytyksen lopussa massan lämpötila on noin 100 astetta. Luentokalvoissa mainitaan vielä, että alkusyrjäytys tapahtuu alkusyrjäytyslipeällä ja loppusyrjäytys imetys-/syrjäytyslipeällä. 2-akusta, ilmeisesti kylmemmästä akusta, lipeä ohjataan vaihtimien kautta haihduttamolle ja sieltä edelleen polttoon.

·         Keittimen tyhjennys, noin 20 min

Keittimen tyhjennys tapahtuu purkupumpun avulla ja samalla ajamalla keittimeen laimennuslipeää. Höyry- tai paineilmapuskua ei tarvita, syrjäytyskeittoon siirtymisen myötä keittimen lämpötila on alle 100 astetta ennen tyhjennystä.  Massa ohjataan purkusäiliöön ja seltä pesemölle, jonka likaisin suodos ohjataas taas imeytys/-syrjäytyslipeäsäiliöön. Luentokalvoissa mainitaan myös, että vesikierto on täysin suljettu.

·         Tärpättikaasaus

Tärpättikaasaus tehdään kylmemmän kuumalipeäakun (2) kautta tärpättisysteemiin, on myös mahdollista kaasata kylmemmästä kuumempaan. Kaasaus aloitetaan 125 asteen lämpötilassa, jolloin kaasut johdetaan kaasaussihdin avulla kylmempään akkuun ja siitä lipeäerottimeen. Tärpätin erotus tapahtuu 2-vaiheisessa tärpätti lauhduttimessa ja tärpättipesurissa. Höyry johdetaan tärpättilauhduttimeen, jossa se luovuttaa lämpöenergiaa lauhtuen, lauhde siirtyy tärpättipesurille, jossa siitä erotetaan hajukaasut (väkevät). Tiivistynyt neste ja pesurin ylimääräinen vesi johdetaan dekantteriin, jossa tärpätti erottuu. Lauhtumattomat väkevät hajukaasut poltetaan soodakattilassa. Lauhduttimen jälkeen on tärpättierotin, jossa tärpätti nousee kevyempänä pintaan. Pohjalle jäänyttä kutsutaan likaislauhteeksi ja se ohjataan likaislauhteen käsittelyyn, se on keittämön ainoa likainen jätevesi.

·         Suovan erotus

Paineettomat säiliöt kaadetaan suovanerotussäiliöön, jossa suopa erotetaan ja ohjataan edelleen polttolipeän seassa haihduttamolle, jossa se erotetaan (suopa).

Pohdinta

Kun aloitin tämän osion kirjoittamisen, selailin ensin hieman luentokalvoja eivätkä ne tuntuneet loogisilta. Laitoin jatkuvatoimisen ja eräkeiton vaiheet ylös ja aloin niistä kirjoittamaan sitten. Samalla kun kirjoitti niin huomasi, että kyllähän ne luentokalvot menevät samassa järjestyksessä. Alussa kaikki kuvat vain hämäsivät.

Mielestäni kirjoitin aika hyvin jo molempien keittotyyppien prosessin joten rauhassa skippasin kokonaan mustalipeän paisunnan, modifikaatiot ja erilaiset kierrot. Mustalipeän paisunta ei kuitenkaan sinällään liity siihen mitä keittimessä itsessään tapahtuu, modifikaatiot taas ovat enemmän erilaisia keittotyyppejä enemmänkin ja niitä on käsitelty jo aikaisemmin lyhyesti, vaikkei nimeltä tosin. Erillisiä kiertoja mainitaan jo jatkuvatoimisessa keitossa, joten tuntuisi hölmöltä palata niihin takaisin myöhemmin tai änkeä niitä prosessikuvaukseen. Ne tulevat kuitenkin varmaan tekstissä suht selväksi.

Eräkeitossa mainitaan (Superbatch), mainitaan ettei hakkeen laatu vaikuta massan laatuun, lämpötilaa voidaan nostaa ja että voidaan samanaikaisesti eri hakelaatuja keittää. Kaipa periaatteessa voidaan eri laatuja samaan aikaan, kunhan ne eivät ole samassa säiliössä, en sitten tiedä miten edellisen laadun jämäpalat vaikuttavat massaan. Tässä mainitaan, että lämpötilaa voidaan nostaa muttei oikeastaan selitetä miksi. Tuntuu myös oudolta, että halutaan laadukasta haketta, mutta tässä se ei kuitenkaan vaikuta massan laatuun. Eräkeitto ei nykyään ole ns ajankohtainen juuri sen takia, että laatu oli heikompaa enkä ihmettele miksi.  

Tunnilla jatkuvatoiminen kuulosta helpommalta ja eräkeitto hankalalta sen kaikkien säiliöiden takia. Kuitenkin kun kirjoitti tätä osaa, huomasi, että eräkeitto onkin aika yksinkertainen sillä siirrytään oikeastaan säiliöstä säiliöön. Jatkuvatoimisessa taas on eri vyöhykkeitä ja ties mitä putkia ja laitteita mukana ja lipeä kiertää kehää. Koko osion kirjoittaminen muutenkin oli varsin tyhjentävää, sillä tähän kuuluu ties mitä asioita ja oli vaikea kirjoittaa lyhyesti. Oli myös hankalaa olla varma minkä osion voi jättää lyhyesti. Keitinpesustakin (jatkuvatoiminen) oli yli sivu tekstiä ja puhuttiin paisuntalipeästä jne., en oikein saanut otetta tästä osiosta. Yritin kuitenkin kirjoittaa lyhyesti ja niin, että asia tuli selväksi. Välillä tuli myös oikosulku joten vaihtelin kirjoittamista eri keittotyyppien välillä, joten piti vähän miettiä että mihinkäs sitä jäikään viimeksi.